4.12.2018

Polku Green Care -palvelujen tuottamiseen


Polku Green Care -palvelujen tuottamiseen

Teksti ja kuvat Maarit Aho

Oletko kiinnostunut tarjoamaan luontoperustaisia, kokemuksellisia ja osallistavia Green Care -palveluja?
Green Care tunnetuksi Etelä-Pohjanmaalla -hanke on luonut yhteistyössä Green Care Finland ry:n kanssa polun Green Care -palvelujen tuottamisen tueksi. Polku on suuntaa antava ja voidaan käyttää yhtenä mallina palvelujen tuottamisen suunnittelussa. Polku löytyy kokonaisuudessaan tekstin lopusta.

Ideointi ja tiedonkeruu

Mistä sitten aloittaa? Polun lähtökohtana on oma tai oman työyhteisön kiinnostus ja innostus Green Care -toimintaa kohtaan. Voi olla, että tiedät jo paljon luontoperusteisista palveluista ja olet kenties suorittanut alaan liittyviä koulutuksia. Toisaalta Green Care terminä voi olla sinulle täysin uusi. Lisätietoa kaipaaville lienee helpointa tutustua suomalaiseen Green Care -toimintaan alan yhdistyksen kautta (www.gcfinland.fi). Aiheesta on löydettävissä myös laajasti erilaisia artikkeleita ja tutkimuksia (https://scholar.google.fi/) ja (www.researchgate.net) sekä opinnäytetöitä (www.theseus.fi), myös suomeksi. Yhdistyksen sivuilta löytyy myös tietoa Green Care -toimintaan liittyvistä koulutuksista sekä ajankohtaistapahtumista.
Entä seuraavaksi? Nyt olet kerännyt tietoa ja osallistunut alan menetelmäkoulutukseen. Saitko idean tai kiinnostuitko erityisesti jostain teeman neljästä päämenetelmästä; luonto-, maatila-, puutarha- tai eläinavusteisuudesta? 
Tässä vaiheessa tiedät jo, että kehitettävän Green Care -palvelun tulee olla paitsi luontoperusteinen, kokemuksellinen ja osallistava myös tavoitteellinen, vastuullinen ja ammatillista osaamista sisältävä. Lisätietoa alla olevassa kuvassa. 

Liiketoimintasuunnitelma

Idean ollessa valmiina on aika tehdä liiketoimintasuunnitelma, etenkin jos kyseessä on uusi yritys. Liiketoimintasuunnitelman tekemiseen löytyy lisätietoa mm. www.suomi.fi/yritykselle -verkkopalvelusta. Suunnitteluvaihe onkin yksi kaikkein tärkeimmistä vaiheista. Ilman hyvää pohjatyötä yrityksen perustukset saattavat jäädä hyvin hatariksi, tehden toiminnan aloittamisesta ja itse toiminnasta turhan riskialtista. 

Liiketoimintasuunnitelman tekeminen ei ole vaikeaa, se vaatii vain palikoiden kasaamista yhteen pala kerrallaan. Usein tiedon keruun aloittaminen voi olla kaikkein vaikeinta, mutta kun mm. kustannuslaskelmat, markkina-analyysit, markkinointisuunnitelmat, hinnoittelu ja riskianalyysit sekä vakuutukset ovat mietittynä ja laitettuna ylös paperille, on taustalla jo paljon tietoa toiminnan kannattavuudesta. Samalla voidaan miettiä, mikä osuus Green Care -palveluilla tulee olemaan yrityksen kokonaistoiminnan kannalta tässä vaiheessa, ts. onko kyseessä yrityksen lisä- vai ydinpalvelu.

Lupia, ilmoituksia ym.

Onko sitten joitain erityisiä lupia tai ilmoituksia, joita pitää hankkia ennen toiminnan aloittamista? Green Care -palvelut jakautuvat Suomessa sosiaali- ja terveysalaan liittyviin LuontoHoiva-palveluihin sekä muihin hyvinvointiin, virkistykseen ja kasvatukseen liittyviin LuontoVoima-palveluihin. Jälkimmäisissä on taustalla usein mm. vahva ennaltaehkäisevä ajattelu. Sosiaali- ja terveysalaan liittyvistä luvista ja ilmoituksista saa lisätietoa mm. oman kunnan viranomaisilta sekä aluehallintovirastosta (www.avi.fi/web/avi/luvat-ja-ilmoitukset).

On myös tärkeä huomioida, että LuontoHoiva -palvelua voi toteuttaa vain sote-alan koulutuksen omaava eli yrittäjällä itsellään on oltava alan koulutus tai yrittäjän tulee tarjota palvelu yhteistyössä koulutuksen omaavan kanssa. Tässä vaiheessa on ajankohtaista myös turvallisuussuunnitelman tekeminen sekä tarvittaessa terveys- ja palotarkastuksen tilaaminen. LuontoHoivan ja Luontovoiman palveluissa voi olla myös tarvetta maanomistajien luville, sillä on aiheellista kysyä maanomistajalta lupa oman yritystoiminnan toteuttamisesta toisen mailla esim. luontoavusteisia menetelmiä toteutettaessa, vaikka itse maastossa liikkuminen tapahtuisikin jokamiehenoikeuksien puitteissa.

Asiakashankinta ja laatu

Mistä sitten asiakkaat, ja miten markkinoida omaa palvelua? Jo suunnitteluvaiheessa läpikäyty markkina-analyysi luo pohjaa konkreettiselle jalkatyölle näkyvyyden saamiseksi. Verkko- ja kasvotusten tehtävän markkinoinnin lisäksi yksi keino löytää asiakkaita on palvelukokeilun tarjoaminen, jossa kokeiluasiakas sitoutuu kokemusta vastaan antamaan yrittäjälle palautetta palvelukehittelyn tueksi. Kaiken yritystoiminnan tausta-ajatuksena tulisikin olla laatu ja nimenomaan asiakkaan kokema laatu.

Laatuun liittyy myös vastuu ympäristöstä, asiakkaista, työntekijöistä, eläimistä ja ylipäänsä kaikesta toimintaan kuuluvista elementeistä, kuten vaikkapa luonnosta. Green Care palveluihin liittyvään laatuun on myös olemassa oma laatutyökirja, johon kannattaa tutustua jo palvelun suunnitteluvaiheessa. Palvelun laaduntarkkailu tulee myös olla jokapäiväistä. Asiakas- ja ostajan (jos eri kuin asiakas) palautteet ovat laaduntarkkailussa ne parhaimmat työkalut. Joskus joku asia toimii ja joskus taas ei. Asiakkaat ovat myös erilaisia ja yhdestä negatiivisesta palautteesta ei myöskään kannata lannistua. Jokainen palaute tulee kuitenkin käsitellä tavalla, että asiakas/maksaja kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Lisäksi palvelun tasalaatuisuuteen tulee kiinnittää huomiota. 

Toiminnan ja asiakasvirran vakiinnuttua, voi lopulta tulla eteen ajatus kasvusta ja lisäasiakkaista. Yksi vaihtoehto toiminnan monipuolistamiseen ja kasvamiseen voi löytyä sopivan yrityskumppanin tai kumppaneiden avulla. Kumppanuus voi avata ovia myös täysin uudenlaiselle palvelumuotoilulle. Myös alaan liittyvää kehittymistä ja julkaisutoimintaa kannattaa seurata säännöllisesti. Usein joku on jo saattanut kokeilla ideaasi esim. opinnäytetyössä. Mahdollisista kokeiluista voi myös muokata uudenlaisen palvelun. Pääpointtina on kuitenkin aina se, että kehittämäsi:
Green Care -palvelun tavoitteena on mm. asiakkaan tietoisen luontoyhteyden lisääminen räätälöidysti siten, että asiakas kokee olevansa osa tekemistä ja ryhmää. Osallistava ja kokemuksellinen luontoyhteys saavutetaan asettamalla palvelulle tavoitteita ja toimimalla näiden tavoitteiden suuntaisesti omaa ammatillista osaamista käyttäen sekä turvallisuutta ja vastuullista toimintatapaa noudattaen.


Kiitos kaikille polun suunnitteluun osallistuneille ja erityiskiitos kaikille Green Care tunnetuksi Etelä-Pohjanmaalla -hankkeen toimintaan ja tapahtumiin osallistuneille! Hankkeen toimintakausi päättyy 31.12.2018.


Kirjoitus on osa Green Care tunnetuksi Etelä-Pohjanmaalla -hanketta.



11.10.2018

Kommentoi Etelä-Pohjanmaan Green Care-strategiaa!


Vuonna 2014 luotiin Etelä-Pohjanmaalle Green Care -strategia 2015–2020. (http://www.theseus.fi/handle/10024/84679 ). 
Strategia sisältää vision vuoteen 2020, neljä painopistealuetta ja yhden läpileikkaavan painopistealueen kehittämiskohteineen. Strategian visioksi nostettiin ajatus siitä, että eteläpohjalainen Green Care -toiminta on tunnettu ja vakiintunut osa julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyönä tuotettavia hyvinvointi- ja virkistyspalveluja. Tavoitteina on yhtäältä yrittäjyyden edistäminen ja liiketoiminnan kehittäminen, toisaalta tavoitellaan myös palvelujen monipuolistamista sosiaali-, terveys-, ja kasvatusalalla sekä hyvinvointialalla laajemminkin. Näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttää alueen toimijoilta riittävää ymmärrystä Green Care -toiminnasta ja sen mahdollisuuksista. Strategian mukaan painopistealueet, joilla Green Care -toimintaa ensisijaisesti kehitetään Etelä-Pohjanmaalla, ovat: 1) toiminnan tunnettuuden lisääminen, 2) osaamisen vahvistaminen, 3) toimintakonseptien kehittäminen ja 4) maaseutuympäristön ja ruokaketjun hyödyntäminen Green Care -toiminnassa. Lisäksi toiminnan kehittämisessä on huomioitu läpileikkaavana painopistealueena verkostoitumisen lisääminen sekä toimialan sisällä että ennen kaikkea yli sektorirajojen.
Green Care-toimikenttä on kuitenkin kuluneen neljän vuoden aikana muuttunut ja toiminta on mennyt eteenpäin. Tämän vuoksi nähtiin tärkeänä tehdä strategialle päivitys ja arvioida mahdollisia muutostarpeita strategian sisältöön.

Jotta strategia varmasti vastaa kentän tarpeita, pyytäisimme teitä halutessanne jättämään kommenttinne strategian päivitykseen ja sen toimenpiteisiin oheisella lomakkeella 26.10. 2018 mennessä. Näin pystyt myös vaikuttamaan alueellisen strategian sisältöön!


Strategian päivitetty versio löytyy osoitteesta: https://www.helsinki.fi/sites/default/files/atoms/files/ruralia_-_etela-pohjanmaan_green_care_-strategian_paivitys_ja_taulukko.pdf

 

Palautelomakkeelle pääset linkistä: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/92596/lomake.html

 

Kiitos ajastasi!

27.8.2018

Green Care -palvelun tuotteistamisesta



Asiakkaita LuontoHoivan ja LuontoVoiman palveluille?

Teksti ja kuvat Maarit Aho (kuvat voimavaratila Taikamäen vierailulta)

On sitten kyseessä mikä tahansa yritys, on aina haastavaa kehittää omaa palvelupakettia, ts. luoda palvelu A) jota itse haluaa tehdä B) joka kiinnostaa asiakkaita C) on liiketaloudellisesti kannattavaa. Yrityksen toiminnan kestävyyden kannalta ei riitä, että vain yksi tai kaksi edellä mainituista kohdista toteutuu.

Green Care -palveluja tuottamaan kiinnostuneilla on usein myös taustalla henkilökohtainen vahva arvostus luonto-, eläin-, puutarha- tai maatila-avusteista toimintatapaa kohtaan. Miten yhdistää oma luontoarvostus ja yritystoiminta? Miten luoda palvelu, josta saisi oman elannon, ja joka saavuttaisi myös asiakkaan tavoitteiksi suunniteltuja hyvinvointivaikutuksia? Green Care -yrittäjän kohdalla voi palvelun maksaja olla usein eri kuin palvelun asiakas. Tämä voidaan myös kokea haasteelliseksi mm. palvelujen markkinoinnin kannalta.


Markkinointikysymysten lisäksi erityisesti LuontoHoivaa suunnittelevia yrittäjiä mietityttää myös meneillään olevat sote-uudistustyö. Onko kenties tulossa oleva asiakassetelijärjestelmä avain helpottamaan esim. Green Care -yrittäjän ja palvelua käyttävän asiakkaan kohtauttamista? Etelä-Pohjanmaan sote-tiedottamisesta vastaavaa uusiep.fi -sivustolla oli 20.8.2018 uutinen, jossa kerrotaan, että asiakassetelin käyttöä aiotaan lähteä kokeilemaan Etelä-Pohjanmaalla mahdollisesti vuoden 2019 vaihteessa. Kokeilu koskee seuraavia sote-palveluita: kotihoitoa, kotisairaanhoitoa, kotipalvelua, asumispalveluja ja lääkinnällistä kuntoutusta. Vuoden 2021 alussa asiakassetelin piiriin tulevat myös mm. sosiaalinen kuntoutus sekä vammaisten henkilöiden työtoiminta.

Uutta yritystoimintaa Etelä-Pohjanmaalla

Uusi lehtimäkeläinen yritys voimavaratila Taikamäki on innostava esimerkki paitsi rohkeasta uskalluksesta myös loistavasta yrittäjän osaamisen ja taustakoulutuksen hyödyntämisestä suhteessa Green Care -palvelujen tuotteistamiseen. Yrittäjä Karoliina Takamäen ideat hyödyntää eläin- ja luontoavusteisuutta omassa kasvatusalan työssään ovat erittäin tervetullutta myös tänne Etelä-Pohjanmaalle.


Kävin itse hetki sitten tutustumassa paikkaan, yrittäjään ja palveluideoihin. Tilan pihapiirissä olevan kodan tulen lämmössä, kanojen ja kukkojen äännellessä taustalla, oli hieno kuulla, että Lehtimäelle on tulossa tällainen voimavaratila. Taikamäen kohdeasiakkaita ovat erityisesti erityistä tukea vaativat lapset, nuoret ja aikuiset. Lisää Karoliinan suunnitelmista voit lukea mm. täältä: https://yle.fi/uutiset/3-10360508  

Muutama vinkki Green Care -palvelua hioville

Vinkkinä vielä Green Care -palvelua suunnitteleville! Teemasta löytyy paljon tutkimuksia ym. koosteita. Tässä muutama uusi sekä yksi hieman vanhempi linkki lisätiedon lähteille:

  • Ylilauri, Martta. 2018. Luontoavusteiset hyvinvointipalvelut maaseudun kehittämisessä. Green Care –toiminnan edellytykset Vöyrillä ja Mustasaaressa https://www.univaasa.fi/fi/research/publications/martta_ylilauri.pdf (mukana mm. paikkaperustainen lähestymistapa Green Caren –palvelujen tuottamisen kannalta)
  • Hautamäki, L., Ramadan, F., Ranta, P., Haapala, E. & Suomela-Markkanen, T. 2018. Eläinavusteinen terapia. Katsaus tutkimuskirjallisuuteen ja toimintaan Suomessa. Kela. Työpapereita 140. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018070631430 (katsaus eläinavusteisuuteen Suomen näkökulmasta)
  • Tyrväinen, L., Lanki, T., Sipilä, R. & Komulainen, J. 2018. Mitä tiedetään metsän terveyshyödyistä? Lääketieteellinen aikauskirja DUODECIM 134(13):1397-1403. https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2018/13/duo14421 (tutkimustietoa metsän terveyshyödyistä) 
  • Gentin, S., Chondromatidou, AM., Pitkänen, K., Dolling, A., Præstholm, S. & Pálsdóttir, AM. 2018. Defining nature-based integration –perspectives and practices from the Nordic countries. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 428. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/236244 (mukana ohjeistus, miten tuottaa luontoavusteisia palveluja)
  • Sempik, J., Hine, R. and Wilcox, D. eds. 2010. Green Care: A Conceptual Framework, A Report of the Working Group on the Health Benefits of Green Care, COST Action 866, Green Care in Agriculture, Loughborough: Centre for Child and Family Research, Loughborough University. http://www.agrarumweltpaedagogik.ac.at/cms/upload/bilder/green_care_a_conceptual_framework.pdf (hyvä kooste Green Caresta yleisesti)



Myös tästä kuvasta voi poimia ajatuksia oman toiminnan suunnittelun tueksi: 


Myös Green Care -yrittäjän tulee markkinoida

Pelkkä palvelumuotoilu ei kuitenkaan riitä asiakkaiden saamiseksi. Tuotetta pitää myös osata ja uskaltaa markkinoida. Lisäksi voi miettiä yhteismarkkinointia tai yhteisten palvelupakettien tarjoamismahdollisuutta muiden yrittäjien kanssa.

Yrittäjällä ei tänä päivänä ole myöskään varaa väheksyä verkkonäkyvyyttä. Kaikille ilmaisten perustyökalujen hyödyntäminen toiminnan mainostamisessa, kuten esimerkiksi Instagramin tavoitteellinen käyttö Facebookin ohella, on erittäin suotavaa. On myös hyvä muistaa, että nykymarkkinoinnissa usein hyvä kuva on enemmän kuin tuhat sanaa! 


Jatkuva some-päivittäminen voi joillekin tuntua raskaalta palalta, mutta väitän, että se kannattaa tänä päivänä. Väitän myös, että aloitteleva yrittäjä menettää paljon potentiaalisia asiakaskontakteja ilman omia verkkosivuja. Niin kuin kaikissa asioissa, olemalla avoin, rohkea ja aito, on hyvä lähtökohta tuoda omaa asiaa esille, myös Green Care -palveluissa.

Kirjoitus on osa Green Care tunnetuksi Etelä-Pohjanmaalla -hanketta.